| Helmikuu 2006 - Hakemistoon | Olan blogi |
Powerhouse-museon kupeessa näytetään leffoja läpi kesän avotaivaan alla, ja tänään on ohjelmassa Tim Burtonin Corpse Bride. Aukiota reunustavat puut ovat tavalliseen tapaansa väärällään mekastavia lepakoita. (Päivän biologiatrivia: tiesittekö, että maapallon nisäkäslajeista liki 25% on erisorttisia lepakkoja?) Itse leffa on kuin tilaustyönä Helena Bonham-Carterille tehty. Myös vertailu The Nightmare Before Christmasiin on väistämätön, niin ilmeinen on vanhan kertauksen tunnelma. Eikäpä siinä mitään, vaikka tarina olisikin sama vanha; onhan se aina uusi.
|
|
|
Suomalaiset poppiklassikot kaikuvat halki Roma Streetin puiston, kun Ola, Krisse ja Tomi jamittelevat frangipaanipuun juurella. Yleisömenestys on valtaisa: paikalle ajelehtii iltapäivän mittaan liki parikymmentä nuorta ja vanhaa brisbanensuomalaista sekä pari kuolettavan söpöä dobermannia. Yön laskeuduttua menemme vielä tsekkaamaan Giulian ja Silvian uuden kommuunikämpän.
 |
 |
 |
Salasana yhdelle duunikoneelle on hukassa. Muistelin kirjoittaneeni vinkin paperille, ja etsin sitä puoli tuntia. Ei löytynyt, mutta tulipahan siivottua työpöytä. Kinkkuleikeroiskeilla muurattuun läjään sedimentoituneena oli mm. seuraava muistilappu männäviikolta:
- lue vanhat kalvot -> SNP ym. - dedb viite - testaa export ja powerpoint - luetuta Evgenijllä - mitä psi:t tekee kuvassa?? - syö
Mä tykkään että tässä alkaa olla jo pientä väitöskirjan tekemisen makua. -No okei, lienen vasta alkumetreillä, sillä jokaiseen kohtaan oli tullut rasti, eikä muistutusta "nuku" edes ollut listassa.
|
Elämäni taustamusiikki: Camel Walk Southern Culture on the Skids |
Hiukan harmittaa, että joutuessani viime talvena kylmiltäni näiden heavy country -starojen keikalle olin liian pöllämystynyt bändin punaniskaimagosta voidakseni nauttia musiikista täysin rinnoin. Tämähän on parempaa kuin paahtoleipä!
South Bankissa sijaitsevalla kävelykadulla on kahden kuukauden ajan joka perjantai-ilta ilmaista salsanopetusta. Tahti on tiukka ja aerobista urheilua vähän harrastavalle meinaa tulla veren maku suuhun loppumetreillä, mutta hauskaa piisaa. Salsan jälkeen menemme paikkaamaan nestehukkaa Pavilionin ulkoilmabaariin ("me" ollen Silvia, Giulia, Larry, Ola ja minä). Lähimmän tiskin hanat suljetaan naurettavasti puoli yhdeltä; Silvia ja minä huidomme käsiämme yhtäläisen kauhistuneina juuri todettuamme, että Euroopassa ilta olisi vasta alkamassa tähän kellonaikaan.
|
Elämäni taustamusiikki: Face to Face Danny Elfman/Siouxsie and the Banshees |
Batman jakaa minut kahtia. Yhtäältä itse elokuvat ovat muotoa vailla sisältöä, mahtipontisen korea kuori ilman sydämeen käyvää juonta, sävähdyttävät mutteivat elähdytä. Toisaalta Batman-elokuvien musiikki on ihmiskunnan saavutuksista hienoimpia, erityisesti niiltä osin kuin Danny Elfman on siihen päässyt vaikuttamaan. Tämä siitä huolimatta, että monet luonnehdinnat, joita Batman-leffoista voi käyttää, osuvat niiden soundtrackeihin aivan yhtä kipeästi. Kymmenen vuotta sitten jalat vei altani U2:n Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me elokuvasta Batman Forever, kun taas tänään kylkiä pitkin ryömii tämä Batman Returns -teemalaulu. Musiikin kyky ohittaa kriittinen aivokuori ja osua maaliinsa jossakin ydinjatkeen ja aivolisäkkeen puolivälissä on joka kerta yhtä hienoa.
Koko kesän runsaalla hyttystarjonnalla lihoneet gekot ovat tehtailleet ahkerasti jälkikasvua: keittiön katto vilisee pikkuriikkisiä gekonpoikasia. Tämä veijari on ehtinyt jo teini-ikään, ja löytyi työhuoneeni lattialla lojuneesta käsilaukusta.
 |
 |
Ola sai reilu kolme viikkoa sitten synttärilahjaksi yllätysmatkan tuntemattomaan kohteeseen. Tänään määränpää selviää vähä vähältä, kun junasta ei jäädä sen pikemmin paikallisessa Pasilassa kuin paikallisella Keravallakaan, vaan vasta Brisbanen kansainvälisellä lentokentällä.
Uusi-Seelanti yllättää positiivisesti monella asialla, joista minulle satuttavimpia ovat 24 tuntia vuorokaudessa avoinna olevat ruokaravintolat, supermarketit ja baarit; Brisbanesta kun moisia ei noin vain löydy, vaan arki-iltoina kaikki, siis kaikki, ovat ennen kymmentä kotona elleivät sikiunessa.
 |
 |
Kulutamme päivän maan entiseen pääkaupunkiin Aucklandiin tutustuen. Auringonvalo tekee kaikesta kaunista, huvivenesatama on kerrassaan töötevä ja kaupunki kaiken kaikkiaan mainettaan parempi. Victoria Park Marketilta löydämme lukuisia ällistyttävän kekseliäitä tuliaisia, ja Shakespeare Tavern & Brewery'ssä pyöräytämme onnenpyörää. Illan kruunaa päivällinen korealaisessa ravintolassa, jossa palvelu on askeettista, mutta ruokasali täynnänsä (meitä lukuunottamatta) yksinomaan korealaisia ja viiden euron hintaiset ruokalajit edustavat korealaisen keittiön parhaimmistoa.
 |
 |
 |
Matkalla Rotorualle poikkeamme maailmanluokan pullakahveilla Ronnien kahviossa Matamatassa. Pikkuinen ja alkuperäisellä 70-luvun sisustuksella varustettu kahvila tarjoaa kymmeniä erilaisia herkkuleivonnaisia, useimmat alle euron kappalehinnalla.
Itse kaupunki tunnetaan nykyään paremmin nimellä Hobbiton, mutta opaskylttejä lähemmäksi Peter Jacksonin hengentuotteita en pääse, koska Ola alkaa roiskimaan vihkivettä ja poistamaan varmistinta aseestaan välittömästi, jos mainitaan The Lord of the Rings-kiertoajelut.
 |
 |
Pieneksi yllätyksekseni varaamani retkue vie meidät mm. maatalousnäyttelyyn (näin kostautuu huolimaton pienellä painetun tekstin lukeminen). No, eipä siinä mitään, lehmät on söpöjä ja lampaat pienen alkuhätäännyksen jälkeen taitavan keritsijän käsissä lähes ekstaattisia.
Seuraava kohde on astetta mielenkiintoisempi: pääsemme Rainbow Springsin eläinpuistoon tsekkaamaan pakolliset paikalliset erikoisuudet eli kiwi-linnun, kea-papukaijan ja tuatara-liskon.
 |
 |
Keskeisin matkakohde Rotorualla on geysireitä ja kuplivia mutalähteitä pursuileva Te Puia'n luonnonpuisto. Kuvassa geysireistä massiivisin, Pohutu. Pohutun pitäisi täydessä juhlakunnossaan purskotella latinkinsa parinkymmenen metrin korkeuteen; aivan niihin mittoihin ei suihku vierailumme aikana yllä, mutta melko lailla äimän käeksi se silti vetää.
 |
 |
 |
Tällaisessa jatkuvasti porisevassa kattilassa on maorikokkien kelvannut kypsentää sapuskojaan.
Iltapäivällä pistäydytään uimassa Tarawera-järvessä.
 |
 |
Vulkaanisen aktiviteetin luvatussa maassa on lähes lakisääteistä pulahtaa mineraalikylpyyn, ja kuumista lähteistä pulppuava vesi onkin vekkulin liukasta. Kuitenkin kaulakoruni muuttuu hoidoissa mustanpuhuvaksi. Note to self - silver and sulphur don't mix.
Illalla poskettoman hauska maoritätibussikuski nimeltä Aroha vie meidät maorikylään seuraamaan konserttia ja nauttimaan hangi-päivällistä. Etukäteen pientä epäilystä herättänyt kulttuuriosuus on täysin tuskaton: show on rivakkatahtinen sekä tyylikäs, ja esiintyjät yhtäältä vakuuttavan ylpeitä harvinaisesta kulttuuriperimästään, toisaalta miellyttävän deadpan-humoristisia.
 |
 |
 |
Sunnuntaiaamuna on aikaa pikaiselle kävelylle Rotorua-järven rannassa, ennen kuin bussi vie meidät Waitomon tippukiviluolalle. Luola itsessään on hyvää keskitasoa, muttei vedä vertoja esim. slovenialaiselle Postojnska Jamalle. Waitomosta tekevätkin ainutlaatuisen luolan katossa elävät lukuisat kiiltomadot. Kiertoajeluvene lipuu kiilusilmien alitse aavemaisesti maanalaista jokea myöten; puuttuu vain, että baritoni luikauttaisi Phantom of the Operan.
 |
 |
 |
Yövymme lentokenttähotellissa, koska varhainen aamulento vie meidät maanantaiksi takaisin sorvin ääreen. Hotellin ravintola on luovasti sisustettu.
