| Hakemistoon - Helmikuu 2005 | Olan blogi |
Käyn tsekkaamassa Chapel Hillin kaupunginosan, jonne harkitsemme muuttavamme. Chapel Hill sijaitsee Mount Coot-tha:n rinteellä luonnonpuiston kainalossa ja sen kadut on varustettu kenguruvaroitusmerkein. Alueella on kuvankauniita huviloita ja pari kelvollista kauppakeskusta, mutta onneton julkinen liikenne.
Illalla odotan Olaa keskustassa Myer Centren kauppakeskuksessa Best & Less -liikkeen ulkopuolella. Ohitse marssii kaksi esiteinityttöä koulupuvuissaan, ja käy tämän innostuneen dialogin, ennen kuin alkaa kaivella halpahallin krääsäaltaita:
"Oi!! Look!!!"
"Cheap shit!"
Vietämme sunnuntaipäivän ajelulla Miken ja Paulan kanssa. Mike on harras Buffy-, Deadwood-, Carnivale- ja Viggo Mortensen -fani ja muutenkin ehdoton pelimies.
Sahaamme Miken ja Paulan autossa pitkin Queenslandin rannikkoa Brisbanen pohjoispuolella; tätä pohjoisrannikkoa kutsutaan Sunshine Coastiksi, ja eteläpuolta puolestaan Gold Coastiksi. Siinä missä Gold Coastin Surfers Paradise kuulemma muistuttaa lähinnä Fort Lauderdalea hotellikolosseineen, Sunshine Coastin helmet Noosa ja Redcliffe ovat puolestaan viehättäviä aussiversioita Key Westistä. Biitseillä riittää lomailevia perheitä ja Noosan rantakadun taideteokset muistuttavat minua hiidenkivistä.
|
|
|
Brisbane tuntuu päivä päivältä ihastuttavammalta. The Valley (eli Fortitude Valley) on verraton bilemesta päivin öin, Brisbane Riverin mäkinen pohjoisranta tuo mieleen Côte d'Azurin, ja minut saa poistettua kantakohvik Cosmopolitanista vain kottikärryillä. Hajanaisia huomioita The Valleyn arjesta:
Brunswick Streetin juna-aseman sisäänkäynnin keskellä seisoo kolmesta erivärisestä puulajista leikattu tolppa, johon on selvästi taiteiltu suurkaupungin siluetti. Vielä ei ole selvinnyt, onko kyseessä öinen näkymä Brisbanen keskustaan jostakin tietystä suunnasta, vai saako tolppia tilata kiinalaisesta postimyymälästä minne tahansa somisteeksi.
Kotitalomme rappukäytävässä asuu ainakin yksi sympaattinen vipeltävä gekko, ja katsomme joskus iltaisin Pentin taltioimia W-tyylejä DVD:ltä. Näiden kahden pienin yhteinen nimittäjä on ilmeikäs ja viihdyttävä Jaakko Saariluoma, joka esiintyi Helsingissä Gekko-tanssiteoksessa alkuvuodesta 2000. Olin silloin (ja nyt) lumoutunut Gekosta erityisesti sen vuoksi, että sen kuulas ja taianomainen introlaulu alkaa indrin melodisella reviirinsuojeluhuudolla. En koskaan saanut selville, oliko se sattumaa, vai oliko säveltäjä käynyt Madagaskarin viidakoissa plokkaamassa ensimmäiset tahdit teokseensa. Kysymys jää todennäköisesti vainoamaan minua ikuisiksi ajoiksi. Oi'perrrrrrr!
Allaolevaan kuvakollaasiin on mahtunut myös kirkkoon pykätty juottola The Rev, jossa on mahdottoman edullinen happy hour -olut: kaikki oluet kolme taalaa pullo.
 |
 |
 |
Odotan junaa Brunswick Streetin asemalla, kun minut huikkaa luokseen kiinalainen mummukka, joka puhuu neljä sanaa englantia. Mummo tarttuu hellyttävästi ja vastaanpanemattomasti käsipuoleeni.
"The City?" mummo kysyy junaraiteelle osoittaen.Juna saapuu, kaikeksi onneksi. Menen istumaan, ja mummo seuraa perässäni samaan penkkiin kuin kulkutauti. Hymyilemme toisillemme. Keskustaan on vain yksi pysäkinväli, ja junan pysähdyttyä keskusrautatieasemalle elehdin mummelille, että tämä on hänen asemansa:
"The City!"Juna lähtee jatkamaan matkaansa kohti Indooroopillyä, ja alan hätääntyä mummelin puolesta. Jos hän ei puhu englantia, tuskin hän myöskään lukee sujuvasti länsimaisilla aakkosilla kirjoitettuja asemannimikylttejä? Tuliko hän viereeni istumaan siksi, että näyttäisin oikean aseman, vai muuten vain seurallisuuttaan? Ja olisiko oikea asema ollut jo tuo edellinen, vai onko mummo sittenkin menossa Indooroopillyyn eikä sinne Cityyn? Olin itse aikonut jäädä junasta pois ennen jo Indooroopillyä, mutta nyt minun on kyllä mentävä perille saakka, jotta joku tulkkaa nämä asemannimet hänelle...Vääntelen käsiäni tuskissani.
Istumme vaiti rinnakkain. Mummo syö tyynesti kuivattuja jackfruiteja ja toivon, ettei junapoliisi osu kohdalle rapsauttamaan mummolle lakisääteisiä 150 AUD:n sakkoja junassa syömisestä. Indooroopillyn asema lähestyy, ja helpotuksekseni mummo alkaa kerätä tavaroitaan jo ennen kuin ennätän patistaa häntä. Ilmeisesti mummo on käynyt täällä ennenkin. Kun juna pysähtyy, mummo nousee penkistä:
"I'pilly. Thank you!"Stressin lauettua menen lähes hervottomaksi. Vastaan vaimeasti:
"Thank you. Indooroopilly. Have a nice day."On kiinalainen uudenvuodenpäivä, eikä Chinatownista löydy niin pientä putkaa, jonne lion dancerit eivät rummuttajineen saapuisi. Papatit paukkuvat, kansa kulkee kaduilla, ja torikojut ovat auki joka päivä ja ilta, mutta isot geimit ovat kuulemma luvassa vasta ensi viikonloppuna.
The Valleyssa Chinatownin läheisyys näkyy, paitsi englannintaidottomina mummoina, myös juna- ja katukylttien kiinankielisinä käännöksinä. Tämä olisi mainio tilaisuus opetella hiukan käytännön kantonilaista; itse ainakin epäilen, että vielä minun elinaikanani tulee hetki, jolloin se on näissäkin kylteissä isommalla präntillä (ellei ainoana).
 |
 |
 |
Kiinalaisen uudenvuoden juhlaviikko huipentuu massiivisiin leijona- ja lohikäärmetanssiaisiin liikenteeltä suljetulla Wickham Streetillä. (Etsi kuvasta louhikäärme!)
 |
Myös japanilainen kulttuuri on voimissaan Chinatownin liepeillä, siitä yhtenä esimerkkinä villeihin japanilaiskostyymeihin ja sotamaalauksiin sonnustautunut rokkänrollbändi Orochi. Orochi revittelee viihtyisässä Indie Temple-rokkiklubissa, joka tarjoaa muutenkin loistavaa viihdettä lauantai-illan ratoksi, kuten sorminäppärät jannut yhtyeestä Rod's Brushstrokes.
Tiistaina illallispaikkaa etsiessämme osumme vahingossa japanilaiseen Koh-ya yakiniku-ravintolaan, joka osoittautuu täydelliseksi jackpotiksi: joka pöydässä palaa oma kaasugrilli, jossa saa kärtsäillä mahtavan lautasen mereneläviä ja laidunkarjaa. Alkusalaatit, bibimba ja keitto ovat yhtäläisen fantastisia. Buffetista saa vielä reilun opiskelija-alennuksenkin - lähetämme ajatuksissamme taas kerran lämpimät kiitokset matkatoimistokontaktillemme...
Ravintolan henkilökunta käy ihmeellisen laulunomaisen sananvaihdon joka kerta, kun ravintolasta poistuu asiakas, ja mahdollisesti muulloinkin: yksi tarjoilijoista päästää kaikuvan huudon nousevalla intonaatiolla, muut vastaavat laskevalla intonaatiolla. Joka sana japaniksi, tietysti. Olemme täysin hoomoilasina! Onko kyseessä perinteinen hyvänmatkantoivotus, joka karjaistaan kaikissa yakiniku-ravinteleissa ympäri maailman? Joku japanilaisen kulttuurin tuntija voisi valaista.
 |
 |
 |
Brunswick St Mallin ja Ann Streetin risteyksessä, The Valleyn parhaalla paikalla, on ravintola-baari Belushi's, jonka tsekkaamme tänään. Emme ole aiemmin käyneet, koska paikka on yleensä viimeistä paikkaa myöten täynnä - ja nyt selviää, miksi: kaupungin (tai ehkä maailman) paras fettucine carbonara maksaa neljä euroa, pullollinen kelvollista punaviiniä kymmenen. Me ei poistuta täältä koskaan!
Dendy-elokuvateatterissa alkaa tänään intialaisen elokuvan leffafestari Bollywood Masala. Luvassa on siis koko viikko massiivisia tanssinumeroita, puristavan suuria tunteita, kuvankauniita ihmisiä sekä suutelemattakin luvattoman aistillista romantiikkaa. Festareiden avajaisnäytöksessä esitetään ensi-iltaelokuva Main Hoon Na. Näytöstä edeltävillä kokkareilla tarjoillaan skumppaa, samosoita ja sahramitippaleipiä niin paljon kuin ehtii tunnissa kitusiinsa kiskoa, mutta ne eivät ole ainoa syy siihen, että leffa saa minut haltioihini. Toinen syy on pääosan esittäjä Shah Rukh Khan.
|
On musta perjantai. Ihminen, jonka seikkailunhalua, auringonpaisteista luonnetta ja henkistä kanttia olen ihastellut vuosikausia, on kuollut. Pudotan jokeen kukkasen H:lle. |
Viikonlopun leffaputki alkaa Kuch Naa Kaho:lla, joka on erittäin kelvollista perus-Bollywoodia. Sunnuntai-iltana taas menemme kesän viimeiseen Moonlight Cinema-näytökseen: Brisbanen kasvitieteellisen puutarhan nurmikentälle on viritetty iso kangas, jolla Life of Brian alkaa pyöriä auringonlaskun aikaan.
Tulemme mestoille hiukan etuajassa ja saamme mainiot paikat. Makoilemme nurmikolla ja katselemme taivaisiin. Kun ilta pimenee, puistossa pörränneet ibikset ja pääskyset menevät yöpuulle, mutta ilmatila hiljenee vain hetkeksi: taivaanrannasta lähestyy sakea parvi otuksia, jotka saavat leukani loksahtamaan auki. Flying fox -nimellä tunnetut queenslandilaiset lepakot ottavat puiston haltuunsa. Otusten siipien kärkiväli on 50-60 senttimetriä, ja niitä saapuu kaakosta satoja ja taas satoja. Muutamat pyyhkäisevät leffamainosten aikana aukion poikki suoraan projektorin ja valkokankaan välistä! Onpa harmi, ettei illan elokuva ole Dracula...
Villi luonto -kokemukset eivät pääty tähän: juuri kun elokuva on alkanut, suoraan edessämme istuvat tytöt kiljaisevat yllättyneinä huomatessaan, että takavasemmalta pyyhkäissyt pörröinen opossumi pyrkii sosialisoimaan heidän juustonaksunsa. Näytöksen mittaan yksi sun toinenkin katsoja (mukaanlukien Ola) tuntee hihassaan lempeän ja vetoavan nuuskutuksen, kun opossumit pyrkivät söpöilemään itsensä ruokakassien luo.
Vähemmän miellyttävä kontakti Australian luontoon syntyy Paddingtonissa, kun esiteltävän vuokratalon pihalla bull ant puraisee varpaasta. Kuulostaa prinsessamaiselta kitinältä, mutta tunnin jatkuva polttava kipu koko jalkapöydässä ja läpi kropan pyyhältävät horkkamaiset tutinat antavat aihetta apteekkireissuun. Zyrtecillä kipu hellittää nopeasti, mutta varpaaseen jää karsea kutina moneksi päiväksi. Tämän jälkeen en kyllä halua törmätä bull antin pienempään mutta äkäisempään pikkuserkkuun, fire anttiin. (Miksei Nethackissa ole Australia-leveliä? Ainekset siihen löytyisi.)
Vierailemme Brisbanen Kaapelitehtaalla eli Powerhousessa New Farmin kaupunginosassa. Industriaalinen ympäristö tarjoaa täydelliset kehykset Tim Pagen valokuvanäyttelylle. Kamputseassa napattu loistolaukaus Prey Weng on monestakin syystä kuin moderni Viimeinen Ehtoollinen. -Varsinainen syy Powerhousen vierailuumme on ilmaiskonsertti, jossa esiintyy Damo Suzuki kuumeisen energisen bändinsä kanssa, mutta vaikka mättö on ensiluokkaista, esityksen juoni hajoaa käsiin.
Note to self: älä koskaan yritä The Valleyssa McLachlan Streetin No.12-yökerhoon lauantaiyönä klo 12. Jono oli ainakin 300 ihmistä pitkä. Siis vippijono.
Riverside Centreltä Eagle Streetille ulottuvalla jokirannan pätkällä järjestetään sunnuntaisin viehättävä hippikrääsäkirppari. Köyhän naisen Waterloopleinillä markkinoidaan läjäpäin intialais-, thaimaalais- ja kiinalaisvaikutteisia vaatteita, suitsukkeita ja sisustustarvikkeita. Erikoisempiakin myyntiartikkeleita löytyy, houkuttelevimpina sementtiin valetut mosaiikkipöydät sekä reppuryssän esittelemässä maljakossa vipeltävät esihistorialliset crustaceanit. Pienen katkaravun näköiset kaverit voi ostaa kotinsa sulostukseksi munamuotoisina kätevässä tee-se-itse-kitissä. "Lisää vain vesi" lukee paketin käyttöohjeessa, ja "perävalotakuu" pienellä präntätyssä tekstissä.